Varjakka





Varjakka Lumijoki



Toinen sivu

Tuotteet

Kuvia

Ilta

Mikko Alatalo Varjakassa

Yhteystiedot

Uutiset





Postia









Last changed: Päivitetty: 01/26/2006, 02:31:00


llta Lumijoen Varjakassa

Aurinko on kääntynyt lännelle. Päivällä on satanut vettä. Taivaalla kulkee vielä pilviä.

Venelaiturilla on perhe ongella, taas tuli samanlainen kala, kuuluu tytön ääni.

Meri on tyyni. Pinnan rikkoo pikkukalojen hyppy siellä täällä. Ahvenruoho on kasvanut mittaansa ja yltää pintaan.

Sähkäle lepuuttaa siipiään. Päivän sähköt on tehty.

Aurinko lähenee taivaanrantaa, valo hiipuu hitaasti. Värit tummuvat, yksityiskohdat muuttuvat heikommiksi, herkemmiksi.

Kala hyppää satama-altaassa, kauempaa kuuluu sorsien ääniä.

Kalahallissa kalastaja lopetteelee verkkojen puhdistusta, ahti oli antanut saalistakin.

Pyöräilijät tapaavat toisensa kalahallin päässä. Kuulumisia vaihdetaan auringon lopetellessa päivän työtään.

Kauempana rannasta usva nousee, heinäpellot ovat sille mieluisemmat kuin viljat.

Mökistä juoksee koira asialleen. Pensaikossa kahisee.

Valo värjää puiden latvoja punaisella sävyllään. Puiden lomasta sen säteet löytävät mökin kuistin ja maalaavat sen.

Usva jatkaa leviämistään, aamulla se on sakeaa. Syksyn merkkejä. Sorsastus alkaa keskiviikkona, sekin.

Äänet vähenevät, tiellä ajaa vielä auto ja toinenkin.

Yö koittaa. On aika levätä. Huomenna on uusi päivä.





























































Kiitos käynnistä sivuillamme. Nähdään taas.



Jos haluat kysyä kuvista tai lähettää kommentteja se tapahtuu tästä.




English Version

























Kato nyt, ei kalan kallaa ja siinä vaan tuuskaat sen vehkeen kansa. Ala lähtä sinne verkoille siitä nyt. Ihan tyve ilimaki on.

Sivun alkuun


Homepage Kotisivu